Jokainen ihminen kertoo varmasti päivittäin valkoisia valheita. Syitä on varmasti yhtä monia kuin valehtijoitakin. Voisin kertoa ummet ja lammet narsistin valehtelusta, mutta tässä yhtenä päivänä tajusin, miten se on tarttunut minuunkin. Tosin, valheeni eivät ole lähelläkään narsistin tasoa, mutta pieniä valkoisia valheita päästelen suustani aivan huomaamatta. Suurin osa sellaisia, ettei pätevää syytä edes ole.

Varmasti olen kertonut valkoisia valheita ennen narsistiakin, mutta hänen kanssa eläessäni valheet kuuluivat normaaliin kanssakäymiseen. Hän valehteli minulle, minä valehtelin hänelle, me molemmat valehtelimme läheisillemme. Suojelin itseäni valehtelemalla. Oli helpompaa valehdella asiasta kuin sanoa totuus tietäen narsistin raivostuvan asiasta. Oli helpompaa valehdella läheisille, kuin nähdä heidän kärsimyksensä ja voimattomuutensa, jos olisin kertonut miten paha minun oli olla. Mutta he kyllä tiesivät. Eivät koko totuutta, mutta surkea olomuotoni ja muuttunut luonteeni kertoivat kyllä omaa kieltään.

Valehtelu aiheutti minulle huonon omatunnon. Narsistilta se kävi kuin luonnostaan ja hän ei ymmärtänyt, miksi valehtelu oli minulle vaikeaa. Hän pakottikin minut joskus valehtelemaan perheelleni saadakseen haluamansa. Ei häntä kiinnostanut tuntuiko se minusta pahalta. Ilmeisesti nämä kokemukset ovat nostaneet valehtelemisen kipukynnystä. Mieheni huomautti yhtenä päivänä valkoisesta valheesta, jota olin kehittelemässä, koska en halunnut pahoittaa ystäväni mieltä. Totuuden kertominen olisi ollut täysin hyväksyttävää, mutta jostain syystä en uskaltanut kertoa täyttä totuutta, vaan "pehmensin" sitä hiukan totuutta vääristämällä. Mieheni ei ymmärtänyt miksi. En ymmärtänyt minäkään heti, mutta asia jäi vaivaamaan.

Jollain tapaa pelkään vieläkin ihmisten reaktioita, jos muutan suunnitelmia, teen jotain toisin kuin on sovittu tai voin toiminnallani tuottaa heille pettymyksen. Vieläkin keksin valheita, jotta tapahtuma ei olisi täysin syytäni, jotta välttäisin epätoivotun reaktion. Ei minun enää tarvitse niin tehdä. Saan tehdä omat valintani ilman pelkoa siitä, että narsisti hajottaa huonekaluja tai uhkaa itsemurhalla. Kun saisin vielä tämän ajattelumallin iskostettua päähäni!

Aika kuluu ja kesä on jo kohta puolessa. Kirjoittelu on taas ollut tauolla, syynä ehkä kiire ja se, että en ole pyöritellyt menneitä asioita mielessäni. Merkki ajan parantavasta vaikutuksesta, vaikka silloin tällöin jokin asia kolahtaa vanhaan arpeen tai muistuttaa narsistin tekosista.
Jostain syystä tällä viikolla olen taas muistellut menneitä, sitten tajusin että "vapautumiseni" vuosipäivä on kohta. Ilmankos. Meillä oli muutaman vuoden ajan tapana pitää juhlat aina tähän aikaan eroni kunniaksi. Pikku hiljaa saadessani elämäni taas raiteita kohti, tämä perinne jäi. Nyt, ollessani nykyisen kihlattuni kanssa yhdessä, ehkä erojuhlat ei ole niin hyvä idea. En usko, että hänellä on mitään sitä vastaan, mahdollistihan eroni meidän suhteemme. Itse haluan kuitenkin pitää entisen suhteeni niin kaukana nykyelämästäni kuin mahdollista.
Silti, taidan merkkipäivän kunniaksi juhlistaa sitä jotenkin. Ehkäpä teen kaikkea sitä mitä en silloin voinut. Menen shoppailemaan ja käytän itse ansaitsemaani rahaa. Pidän hauskaa ystävieni kanssa ilman puhelinrallia ja syyllistämistä. Lähden kaupungille ilman kalvavaa pelkoa, mitä on vastassa kun tulen kotiin; raivopää vai itkevä marttyyri. Syön, juon ja teen mitä haluan ilman selitysvelvollisuutta ja syytöksiä pettämisestä! Kyllä, näistä on erojuhlapäivä tehty!