torstai 14. heinäkuuta 2011

Aika kuluu ja kesä on jo kohta puolessa. Kirjoittelu on taas ollut tauolla, syynä ehkä kiire ja se, että en ole pyöritellyt menneitä asioita mielessäni. Merkki ajan parantavasta vaikutuksesta, vaikka silloin tällöin jokin asia kolahtaa vanhaan arpeen tai muistuttaa narsistin tekosista.
Jostain syystä tällä viikolla olen taas muistellut menneitä, sitten tajusin että "vapautumiseni" vuosipäivä on kohta. Ilmankos. Meillä oli muutaman vuoden ajan tapana pitää juhlat aina tähän aikaan eroni kunniaksi. Pikku hiljaa saadessani elämäni taas raiteita kohti, tämä perinne jäi. Nyt, ollessani nykyisen kihlattuni kanssa yhdessä, ehkä erojuhlat ei ole niin hyvä idea. En usko, että hänellä on mitään sitä vastaan, mahdollistihan eroni meidän suhteemme. Itse haluan kuitenkin pitää entisen suhteeni niin kaukana nykyelämästäni kuin mahdollista.
Silti, taidan merkkipäivän kunniaksi juhlistaa sitä jotenkin. Ehkäpä teen kaikkea sitä mitä en silloin voinut. Menen shoppailemaan ja käytän itse ansaitsemaani rahaa. Pidän hauskaa ystävieni kanssa ilman puhelinrallia ja syyllistämistä. Lähden kaupungille ilman kalvavaa pelkoa, mitä on vastassa kun tulen kotiin; raivopää vai itkevä marttyyri. Syön, juon ja teen mitä haluan ilman selitysvelvollisuutta ja syytöksiä pettämisestä! Kyllä, näistä on erojuhlapäivä tehty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti