Kuten tuossa ylempänä kerroin, olen rakastunut. Ihan oikeasti. Monta vuotta harhailin sinkkuna harrastaen yhden illan juttuja, kunnes vastaani osui mies, joka vei jalat alta. Olen aina luullut, että "rakkauta ensi silmäyksellä" on vain elokuvissa. Tiesin hänet ensi kertaa tavatessani, että tässä on jotain erikoista. Ja niinhän siinä oli, tällä hetkellä olemme kihloissa. Narsistin jälkeen ei ole helppo aloittaa suhdetta, sitä odottaa että milloin helvetti pääsee irti ja mies näyttää todellisen luonteensa.
Pesunkestävänä pessimistinä epäilykset valtaavat silloi tällöin mieleni. Kihlattuni on kyllä osoittanut, ettei mitää hätää ole, mutta täysin luottavainen en vain osaa olla. Pieni ääni kuiskii koko ajan, etten vain tuudittautuisi tähän onnen tunteeseen, koska pilvilinnoista tippuu korkealta. Minua pelottaa olla onnellinen, tiedän että se loppuu aikanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti