Aika on taas hujahtanut. On ollut niin paljon kaikkea muuta, että en ole ajatellut entistä suhdettani miltei laisinkaan. Silti se tulee aina olemaan osa minua, toisaalta negatiivisena ja toisaalta positiivisena asiana. Suhde teki minusta vahvan ihmisen, minulle on monesti sanottu, että olen vanhemman ja kypsemmän oloinen kuin monet ikäiseni. Voi olla tottakin, minusta tuntuu että vanhenin puolentoista vuoden aikana kymmenen vuotta.
Olin miten kypsä tahansa, joskus tuntuu että käyttäydyn kuin lapsi. Tai sitten toimin niin kuin kaikki muutkin naiset, en vain ole osoittanut sitä aiemmin parisuhteessa :) Kiukkuan, mökötän, vaadin ja velvoitan. Tämä puoli on uutta minulle, en olisi voinut kuvitella suuttuvani helposti ja antavani sen näkyä narsistin kanssa! Minusta tuntuu, että nyt kun olen totutellut näyttämään tunteitani, ne läikkyvät yli. Kaikki se, mitä olen pitänyt sisälläni, purkautuu nyt yhteen ihmiseen. Ja se tuntuu pahalta. En ole ikinä kokenut itseäni vaikeaksi naiseksi, mutta käsitys itsestäni on muuttumassa. Ihan kuin vasta nyt uskaltaisin olla oma itseni.
Älkää käsittäkö väärin, en ole mököttänyt tätä puolta vuotta putkeen. Vaikka mieheni on kärsivällisyyden tyyssija, ei hänkään ei olisi jaksanut sitä. Nyt olen vain ollut niin väsynyt ja stressaantunut koulun suhteen, niin kaikki kärjistyy. On niin paljon kaikkea, että välillä tuntuisi paremmalta olla ihan itsestään, vastata vain itselleen. Olen aina halunnut tehdä niin kuin minulta oletetaan. Ihailen ihmisiä, jotka ilmoittavat esim. jättävänsä harjoittelujakson väliin pitääkseen lomaa tai tehdäkseen jotain muuta, jättävät koulun kesken lähteäkseen Intiaan tai irtisanoutuvat työstään ryhtyäkseen vapaa-ottelijoiksi. Tai jotain. Pidän alastani ja odotan innolla valmistumista ja työllistymistä. Se on vaan tämä opiskelu mikä väsyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti